Blogi: Runoja

Blondi tuli taloon

Pim pom pim pomp, pim pom pim pomp. Anna blondin tulla taloon, päästä kristallikruunusi valoon. Älä säikähdä juurikasvua, mustaa kynnettyä peltoa, ravinnepitoista multaa. Sillä siitä kasvaa kultainen heinä, kirkkaat latvat, kirkkaat ajatukset, kaunistavat karvat.

Huis hais hän pesee ikkunasi pölystä ja humps perhoset ympäröivät sinua, lentävät kanssasi. Hän hieroo jalkojasi ja pesee huis hais multaiset varpaasi ja humps ei haittaa astua kiveykseltä rapaan, raparperien suojaan, lehtien hautaan.

Anna blondin tulla taloon, ota avosylin vastaan, sydämmesi turvalukko lik lok avaa ja peremmälle toivota.

Hän kantaa sulle laukussaan oven toisenlaiseen maailmaan empaattiseen ja ihanaan.

Me kuulutaan tänne

Sinua juuri sinua tarvitaan kuin metsän muurahaista joka havupuiden neulasia kokoaa kekoonsa kuljettaa Vähentäen maan happamuutta luoden rakennelmaa uuttaa

Sinua juuri sinua tarvitaan kuin pitkän pitkää tekokynttä joka ei suoraan ole tarpeellinen eikä käytännöllinen Mutta kauneutta jaat ja puheenaiheita takaat

Sinua juuri sinua tarvitaan kuin ikävä työuupumus Se kuitenkin muistuttaa että kaikki ei ole kohdallaan työssä, tässä maailmassa Oletko omassa unelmassa?

Me kuulutaan kaikki tänne kuten keraaminen paistoherne pimeässä hohtavat muovikivet ja isot olkatoppaukset tomaatin kannan poistaja ja etumuksen kohottaja Sinua juuri sinuakin tarvitaan!

Fantasia-annos

Pehmis fantasiaa nonparelleilla sun kanssa jaan tietyillä ehdoilla: Hyppää ulos sun kuoresta, ei elämän pidä olla suolesta!

Pehmis fantasiaa nonparelleilla sun kanssa jaan tietyillä ehdoilla: Elä sun omaa unelmaa, älä pelkää mokaa ja lamaa!

Pehmis fantasiaa nonparelleilla sun kanssa jaan tietyillä ehdoilla: Pehmis-nonparelli fantasiaa samalla lusikalla nautitaan!

Kuplien alla

Otan iltapäivän kylvyn,

piiloudun vaahtoon ja muotoilen ylleni linnan.

Lämpimässä ammeessa, rakentamassani suojassa haaveilen rauhasta ja suklaasta.

Ruusun tuoksuun ei yllä sodat, ei painonvartijat.

Blogi: Satuhetki

Maimu lukee satuhetkissä kirjoittamiaan tarinoita Ullasta ja Olavista. Tässä yksi tarina.


Ihmeellinen inspiraatio

Komerosta kuuluu kaamea kolina. Ulla ei pysty keskittymään pelaamaan Candy Crushia Neiti Rauhalan tabletilla.

-Mitä ihmettä tuolla komerossa tapahtuu? Ulla kysyy paikalle tulleelta Marinalta.

-Olavi etsii siellä maalaustarvikkeita, Marina vastaa.

-Osaako Olavi muka maalata, Ulla ihmettelee ääneen ja näpyttää tablettia.

Ei aikaakaan, kun Olavi ilmestyy Ullan ja Marinan luo kummallinen hattu päässään.

-Tadaa! Mitäs pidätte? Olavi huudahtaa ylpeänä.

-Mitä sulla on päässä? Ulla kysyy.

-Se on baskeri, Marina tietää, koska hän tietää aina kaikesta kaiken.

-Näin tälläisen jonkun taiteilijan päässä Rauhiksen kirjassa, Olavi täsmentää. Minun on ihan pakko maalata. Minulla on sellainen polte rinnassa ja mieli pursuaa ideoita, Olavi jatkaa.

-Sinulla taitaa olla inspiraatio, Marina sanoo – vakuuttavalla äänellä Olaville.

-Inspiraatio! Olavi kiljaisee. Minulla ei ikinä ole ollut sellaista. Kerran minulla oli flunssa ja pienempänä vesirokko. Tuleeko tästäkin näppylöitä? Olavi kysyy Marinalta.

-Ei tietämäni mukaan, mutta en ole varma miten siitä voi parantua. Mittaa kuume kuitenkin varmuuden vuoksi, Marina vastaa.

Olavi lähtee samantien “Ei asiakkaille” – huoneeseen, jossa lavuaarin yläpuolella olevassa peilikaapissa on kuumemittari.

Hetken päästä mittari soi kimeästi Olavin kainalossa: Piip piip piip!

-Huh, Olavi huokaisee. Olavilla ei ole kuumetta, joten hän voi aloittaa maalauspuuhansa. Olavi käy hakemassa komerosta löytämänsä maalaustarvikkeet: siveltimen, maalipurkin ja valkoisen paperiarkin, jonka hän on teipannut kiinni puiseen leikkuulautaan. Se saa toimia maalaustelineenä.

Olavi oli tykästynyt Rauhiksen kirjassa olleisiin roiskemaalauksiin ja aikoo nyt tehdä samanlaisen maalauksen. Olavi muistelee, että taidemaalarin nimi oli Pollokki tai jotain sinne päin.

Olavi avaa maalipurkin ja kastaa siveltimen maaliin. Sen jälkeen hän roiskaisee varovasti pinkkiä maalia paperille. Toisella kerralla Olavi toimii hiukan reippaammin. Lopulta Olavi innostuu roiskimaan maalia niin, että hänestä tuntuu hetkeksi, että kaikki muu ympärillä unohtuu.

Ja sitten:

-Olavi lopeta! Huutaa Ulla ja Marina yhteen ääneen. Olavi kääntyy katsomaan ja näkee Ullan ja Marinan yltäpäältä pinkissä maalissa. Olavi alkaa nauraa. Ulla ja Marina katselevat hetken toisiaan ja yhtyvät Olavin nauruun.

-Tästähän tuli oikein elävä maalaus, Olavi riemuitsee ja sipaisee omankin nenänsä päähän maalia.