Blogi: Satuhetki

Maimu lukee satuhetkissä kirjoittamiaan tarinoita Ullasta ja Olavista. Tässä yksi tarina.


Ihmeellinen inspiraatio

Komerosta kuuluu kaamea kolina. Ulla ei pysty keskittymään pelaamaan Candy Crushia Neiti Rauhalan tabletilla.

-Mitä ihmettä tuolla komerossa tapahtuu? Ulla kysyy paikalle tulleelta Marinalta.

-Olavi etsii siellä maalaustarvikkeita, Marina vastaa.

-Osaako Olavi muka maalata, Ulla ihmettelee ääneen ja näpyttää tablettia.

Ei aikaakaan, kun Olavi ilmestyy Ullan ja Marinan luo kummallinen hattu päässään.

-Tadaa! Mitäs pidätte? Olavi huudahtaa ylpeänä.

-Mitä sulla on päässä? Ulla kysyy.

-Se on baskeri, Marina tietää, koska hän tietää aina kaikesta kaiken.

-Näin tälläisen jonkun taiteilijan päässä Rauhiksen kirjassa, Olavi täsmentää. Minun on ihan pakko maalata. Minulla on sellainen polte rinnassa ja mieli pursuaa ideoita, Olavi jatkaa.

-Sinulla taitaa olla inspiraatio, Marina sanoo – vakuuttavalla äänellä Olaville.

-Inspiraatio! Olavi kiljaisee. Minulla ei ikinä ole ollut sellaista. Kerran minulla oli flunssa ja pienempänä vesirokko. Tuleeko tästäkin näppylöitä? Olavi kysyy Marinalta.

-Ei tietämäni mukaan, mutta en ole varma miten siitä voi parantua. Mittaa kuume kuitenkin varmuuden vuoksi, Marina vastaa.

Olavi lähtee samantien “Ei asiakkaille” – huoneeseen, jossa lavuaarin yläpuolella olevassa peilikaapissa on kuumemittari.

Hetken päästä mittari soi kimeästi Olavin kainalossa: Piip piip piip!

-Huh, Olavi huokaisee. Olavilla ei ole kuumetta, joten hän voi aloittaa maalauspuuhansa. Olavi käy hakemassa komerosta löytämänsä maalaustarvikkeet: siveltimen, maalipurkin ja valkoisen paperiarkin, jonka hän on teipannut kiinni puiseen leikkuulautaan. Se saa toimia maalaustelineenä.

Olavi oli tykästynyt Rauhiksen kirjassa olleisiin roiskemaalauksiin ja aikoo nyt tehdä samanlaisen maalauksen. Olavi muistelee, että taidemaalarin nimi oli Pollokki tai jotain sinne päin.

Olavi avaa maalipurkin ja kastaa siveltimen maaliin. Sen jälkeen hän roiskaisee varovasti pinkkiä maalia paperille. Toisella kerralla Olavi toimii hiukan reippaammin. Lopulta Olavi innostuu roiskimaan maalia niin, että hänestä tuntuu hetkeksi, että kaikki muu ympärillä unohtuu.

Ja sitten:

-Olavi lopeta! Huutaa Ulla ja Marina yhteen ääneen. Olavi kääntyy katsomaan ja näkee Ullan ja Marinan yltäpäältä pinkissä maalissa. Olavi alkaa nauraa. Ulla ja Marina katselevat hetken toisiaan ja yhtyvät Olavin nauruun.

-Tästähän tuli oikein elävä maalaus, Olavi riemuitsee ja sipaisee omankin nenänsä päähän maalia.